maanantai 12. helmikuuta 2018

Syytös

Bandi: Syytös
(The Accusation, 2014)
S&S 2017, 189s.
Suom. Raisa Porrasmaa

Pohjois-Korealaisen, Bandi-salanimen taakse kätkeytyvän kirjailijan novellikokoelma ilmestyi suomeksi viime keväänä. Luin silloin ensimmäisen novellin, mutta ahdistuin siitä niin paljon, että en pystynyt lukemaan yhtään enempää. Nyt, liki vuotta myöhemmin, rohkaistuin tarttumaan kirjaan uudestaan.

1990-luvun Pohjois-Koreaan sijoittuvat tarinat ovat karuja. Elämä suljetussa valtiossa, tarkan kontrollin alaisena on uuvuttavaa jo fiktiona luettuna ja onkin todella hirvittävää, että tämä kaikki on toisaalla arkea. Yhteiskuntaluokkaan katsomatta ihmisiltä puuttuu vapaus. He eivät voi valita asuinpaikkaansa sen paremmin kuin juuri mitään muutakaan. Ilmeisesti puolison saa sentään valita itse, ainakin jossain määrin. Kaikkialla on tarkkailijoita, jotka kertovat heti eteenpäin edes etäisesti maata ja sen hallitsijaa kritisoiviksi tulkittavat sanat ja teot. Parempaan tulevaisuuteen ja johtajien lupauksiin halutaan uskoa, mutta tuskin se helppoa on, kun näkee, etteivät asiat miksikään muutu. Ainakaan paremmiksi.

Syytös on monella tapaa raskasta luettavaa ja luinkin sitä vain novellin päivässä. Paitsi että aiheet ovat rankkoja, on myös teksti ajoittain kankeaa. Ehkä tekstin sujuvuus on kärsinyt siitä, että suomennos on tehty ranskankielisestä käännöksestä, eli ikään kuin välikäden kautta.

---

Helmet-lukuhaaste 2018: 26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt

2 kommenttia:

  1. Me luimme Bandin viime vuonna Naisten Pankin lukupiirissä. Ankeita novelleja, mutta varmasti todellista Pohjois-Korean elämää kuvaavia. Novelleissa valotetaan Pohjois-Korean kansalaisten arkipäivää, johon kuuluu alituista kontrollia, nälänhätää, kurjuutta ja ennen kaikkea pelkoa. Pelolla on helppo hallita, sen ovat historian vuosisadat osoittaneet. Rohkea teko kirjailijalta, joka asuu edelleen Pohjois-Koreassa. Barbara Demickin Suljetussa maassa on samoja elementtejä kuin tässä kirjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, Syntyikö tästä hyvää keskustelua? Sitä kaikkialle ulottuvan vahtimisen määrää ei osaa edes kuvitella... Vaikka välillä valitetaan sääntö-Suomesta jne, niin onhan meillä vielä sentään vapauttakin reilulla kädellä.

      Poista