keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Ympyräiset


Anne-Maria Kuusela: Kiva Kirahvin kannustus
Räyhä Ravun kiukkupuuska
Sisu Kettu ei anna periksi
Kustannus Mäkelä 2017
Kuvitus: Matias Teittinen

Sain pyytämättä itselleni Räyhä Ravun kiukkupuuska -kirjan, jossa käsitellään tunnetaitoja. Vaikka kirja tuntuikin näin kotioloihin vähän turhan opettavaiselta, lainasin kirjastosta sarjan muutkin kirjat.

Räyhä Rapu -kirjassa opetellaan huomioimaan toisten tunteita ja pyytämään anteeksi, Sisu Kettu -kirjassa sinnikkyyttä ja toisten auttamista ja Kiva Kirahvi -kirjassa positiivisuutta ja kannustamista. Kaikki aiheet ovat totta kai tärkeitä ja voisin kuvitella, että näille kirjoille olisi kovasti kysyntää esimerkiksi päiväkodeissa. 

Tarinat ovat lyhyitä ja siellä täällä tarinoiden ohessa on kysymyksiä, joiden avulla on helppo keskustella kirjan teemoista lapsen/lasten kanssa. Esimerkiksi Kiva Kirahvi -kirjassa pohditaan, missä kukin on taitava ja millaisista asioista voi tulla surulliseksi. 

Kirjojen kuvitus on hyvin ympyräistä, mikä sopiikin sarjan nimeen, Ympyräiset, oikein hyvin. Meidän makuun nämä kirjat ovat kuitenkin vähän liian söpöjä ja tarinoiltakin kaipaamme enemmän vauhtia.

2 kommenttia:

  1. Meilläkin lapset - varsinkin 5,5-vuotias esikoinen, vierastivat ajatusta, että kirjojen äärellä kyseltäisiin valmiita kysymyksiä. Kieltämättä sellainen systemaattinen kyseleminen sopii paremmin päiväkoteihin tai kouluun. Tunnetaitoja käsittelevät kirjat ovat kyllä tarpeen monissa lapsiryhmissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kia, Totta, tarvetta tällaisille kyllä on. Nämä kysymykset olisivat olleet kotioloihin sopivampia, jos ne olisivat liittyneet suoremmin itse kirjaan. Tällaisina ne tuntuivat liian erillisiltä.

      Poista