lauantai 21. lokakuuta 2017

Nimetön

Jyri Paretskoi: Nimetön
Karisto 2017, 326s.

Otso Vaara on katkeroitunut mies. Vielä muutama kuukausi sitten elo oli kaikin puolin hyvin: oli vaimo ja kiva koti, työpaikka ja muut perusjutut. Sitten hän lähti, syystä jota ei itsekään enää ymmärrä, baarista toisen naisen matkaan ja heräsi aamulla vieraasta hotellihuoneesta ilman vasenta nimetöntä ja vihkisormusta. Vaimolle tuli kerrottua totuus tapahtuneesta ja niinhän siinä kävi, että Otson piti lähteä yhteisestä kodista. Rikosilmoitus on tehty, mutta poliiseilla ei ole oikein mitään, mihin tarttua. Otso aloittaa omat tutkimukset ja jännäksihän se menee.

Luin Nimettömän parissa päivässä. Blogiani seuranneet tietävätkin, etten kovin usein tartu jännäreihin, mutta toisinaan on hyvä vähän testailla mukavuusalueensa rajoja. Paretskoi kirjoittaa jouhevaa tekstiä ja sutjakkaa dialogia, joka toisinaan meinaa sotkeutua omaan nokkeluuteensa. Juonikuvio on näpsäkkä, mutta olisin kaivannut enemmän epätietoisuutta. Tuntui vähän tylsältä, kun sormia napsivan naikkosen henkilöllisyys oli lukijan tiedossa alusta asti.

Nimetön on viihdyttävä veijariromaanimainen jännäri, joka ei vie yöunia herkemmältäkään lukijalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti