lauantai 6. elokuuta 2016

Minullakin on Unpopular Bookish Opinionseja!

Kesä on jo kääntänyt kulkunsa syksyä kohti ja blogi pitäisi saada jotenkin ruotuun ennen uuden kouluvuoden alkua. Ei sillä, että minä mitään opiskelisin, mutta edelleen jokin sisäinen kello elää kouluvuoden tahdissa. 

Tähän Elegialta saatuun haasteeseen vastaaminen oli unohtunut luonnoksiin jo alkukesästä, joten lienee korkea aika hoitaa homma loppuun asti. (En ole Pokemon-jahdilta ehtinyt oikein lukea, joten uutta blogattavaakaan ei ole haasteen edelle kirimässä.) Mutta tässäpä näitä hyvin marinoituneita mielipiteitä nyt olisi. Vastasin haasteeseen tinkimättömällä "aina mää/muut ei koskaan" -asenteella.

1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et. 
Taru sormusten herrasta. Olen lukenut ekan osan, eikä siitä jäänyt lämpimiä muistoja. Myyntitilastollisesti katsoen 'kaikkien pitämä' Fifty Shades of Grey -sarjan ensimmäinen osa oli myös ihan järkyttävää soopaa. (Luultavasti loputkin olivat samaa laatua. En lukenut.)

2. Kirja tai kirjasarja, josta kukaan muu ei pidä, mutta sinä pidät.
Tämäpäs on vaikea kysymys
En kerta kaikkiaan keksi yhtäkään.

3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut.
Näitä on varmasti tullut vastaan tosi monta, mutta ensimmäisenä tulee mieleen Sookie Stackhousen monikulmiodraama. Sookiellahan ehti olla heila jos toinenkin, joista kukaan ei tuntunut pääsevän yli Sookiesta, joten käytännössä neiti sai ihan vapaasti valita ainakin neljästä vaihtoehdosta mieluisimman. Rehellisesti sanoen sarjan loppupuolella en kyllä jaksanut enää olla kiinnostunut siitä, kuka tekee mitäkin vaan lähinnä toivoin Harrisin viimeinkin lopettavan ko. sarjan. Mutta jos olisin saanut vaikuttaa asiaan, Sookie olisi päätynyt yhteen Ericin kanssa. Sen noin neljännen kirjan Ericin, ei sen laimean lapatossun, joka sarjan loppupuolella kantoi samaa nimeä.

4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty.
Haluaisin, mutta en pysty? Miten niin en pysty?
Haluaisin lukea enemmän kauhua, fantasiaa, dekkareita, hömppää, lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä historiallisia romaaneja, mutta en saa aikaiseksi. Kai se on vähän pystymättömyyttä. :)

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä.
Bilbo. Hän oli lukemani kirjan perusteella aika väsyttävä.

6. Kirjailija josta monet pitävät, mutta sinä et.
Lähdetään vaikka siitä, että kirjailijalla tarkoitan tässä tapauksessa hänen kirjojaan, en kirjailijaa henkilönä. Pitkällisen harkinnan jälkeen vastaan että Nora Roberts, jolta en kyllä muista lukeneeni yhtään kirjaa, koska ne eivät ollenkaan kiinnosta.

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa.
Stieg Larssonin Millennium-trilogia. Katsoin ekan osan elokuvana ja se oli ihan hyvä, mutta jostain syystä kirjat eivät houkuttele tippaakaan.

8. Kirja, joka on mielestäsi huonompi kuin siitä tehty elokuva.
Forrest Gump.
Elokuvana loistava, kirjana melkein kamala. Etenkin Gumpin persoonallisuus oli kirjassa epämiellyttävä eikä lainkaan sympaattinen.


 
Noin. Siinäpä niitä nyt oli, mielipiteitä. Haasteen säännöissä kehotetaan lähettämään haaste eteenpäin vähintään kolmelle bloggaajalle, mutta koska olen tosiaan vitkutellut tämän kanssa pienen ikuisuuden, jätän haastamisen väliin. Toki kuka tahansa halukas saa napata tästä säännöt ja kysymykset mukaansa.


Haasteen säännöt ovat nämä:

1. Linkkaa haasteen antaja blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkkaa heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkkaa heille postauksesi, jotta he tietävät mikä on homman nimi.

3 kommenttia:

  1. Ai kamala, Forrest Gump kirjana. Voin kuvitella, ettei toimisi. Elokuvahan onkin hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Juu ei toiminut. Elokuva on yksi ikisuosikeistani ja voisin katsoa sen melkeinpä milloin tahansa uudestaan. :)

      Poista
  2. Oho, yllättävä tuo Forrest Gump. En siis ole romaania lukenut, mutta elokuvan katsonut useammankin kerran. Voisi olla oikeastaan jännä lukea kirjakin ja katsoa, miten kirjallisuuden Gump eroaa elokuva-Gumpista.

    Sookiella oli kyllä vipinää miesrintamalla. Jopa siinä määrin, että menin itse jo sekaisin sarjaa lukiessani. Suurin syy tosin taisi olla se, että pidin niin pitkiä taukoja kirjojen välillä. Sen takia jätin lopulta sarjan keskenkin. Ja osittain siksi, etten vaan enää jaksanut sitä säätämistä. :D

    VastaaPoista