perjantai 13. toukokuuta 2016

Rautasormus ja muita rakkaustarinoita sotavuosilta

Mikko Porvali: Rautasormus ja muita rakkaustarinoita sotavuosilta
Atena 2013, 236s.

Mikko Porvalin sympaattisen pienikokoinen Rautasormus pitää sisällään 12 erilaista tarinaa, joissa sota on tavalla tai toisella vahvasti läsnä. Minua alaotsikon rakkaustarinat sanavalinta harhautti sen verran, että odotin tosiaan kertomusten olevan romanttisia rakkaustarinoita. Sen sijaan tarinoiden kirjo on ihastuttavan laaja, rakkautta kun on niin monenlaista.

Luin näitä tarinoita hitaasti, sillä halusin rauhassa pysähtyä ajattelemaan kutakin tarinaa. Porvalin kerrontatyyli on miellyttävä. Hän ei lipsahda paasaamaan, ylitunteilemaan, syyllistämään tai vouhkaamaan muutenkaan millään tavoin, vaan onnistuu kertomaan tarinat lempeän kiihkottomasti, empaattisesti.

Jokaisen tarinan perässä on lyhyt kertomus siitä, miten kyseinen tarina päätyi Porvalin tietoon ja nämä kertomukset olivat minusta yhtä mielenkiintoisia kuin varsinaiset tarinat.

Rautasormus on sellainen kirja, jota voisi luetuttaa vaikkapa yläkoululaisilla tai ainakin lukiolaisilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti