tiistai 15. maaliskuuta 2016

The Lawnmower Man and Other Stories from Night Shift

Stephen King: The Lawnmower Man
and Other Stories from Night Shift
Random House Audio 1995, 3h 56min
Lukija: John Glover

Aloitetaan tämä blogiteksti vaikkapa siitä, että Stephen King on yksi lempikirjailijoistani. Sitten todetaan, että Kingin kirjoista on tehty hirveä määrä tolkuttoman ala-arvoisia filmatisointeja. Tämä kuuntelukokemus osoitti, että näköjään äänikirjoistakin on mahdollista tehdä hyvin, hyvin kehnoja.

Aloitin The Lawnmower Manin kuuntelemisen joskus ennen joulua, eli kuuntelin tätä alle nelituntista äänikirjaa lähemmäs kolme kuukautta. Tästä kirjan kesto + kuunteluaika -yhtälöstä voikin jo päätellä, että mitenkään isoissa erissä en pystynyt kirjaa kuuntelemaan.

"Kokoelma" sisältää viisi novellia: Ruohonleikkaaja, Joskus he palaavat, Lopettajat Oy, Peluri ja Mankeli. Ruohonleikkaaja on ilmestynyt suomeksi ensimmäisessä Amok-albumissa, muut löytyvät Yön äänet -kirjasta. Minä pidin eniten Joskus he palaavat -novellista, jonka ahdistava ja pelottava tunnelma ei aivan täysin hukkunut mahtipontisen musiikin ja äänitehosteiden alle. Tosiaan, kokoelma on toteutettu kuin paraskin halpa kuunnelma. Tunnelmaa korostetaan ja usein myös ennakoidaan tehosteilla siten, että välillä lukijan ääntä on vaikea kuulla. Koin myös äänitehosteet niin korneiksi, että niille teki mieli pyörittää silmiä. Saatoin kyllä pyörittääkin. Ja tuhahdella.

Novellit itsessään ovat ihan laadukasta Kingiä ja minua oikeasti harmittaa, että äänikirjaversio oli näin överi. Äänikirjaa en suosittele, mutta lukemaan kannustan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti