keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Siivekäs kuolema ja muita kertomuksia

H.P. Lovecraft: Siivekäs kuolema ja muita kertomuksia
Jalava 2013, 374s.
Suom. Ilkka Äärelä ja Matti Rosvall

Nyt on sellainen olo, että olen lukenut tarpeeksi Lovecraftia yhden kuukauden tarpeiksi. Siivekäs kuolema ja muita kertomuksia sisältää 12 novellia ja yhden pienoisromaanin. Mielestäni tämä kokoelma oli tasalaatuisempi kuin edellinen osa, mikä on toki ainoastaan hyvä asia. Teksti oli huomattavasti sulavampaa, mikä edesauttoi tarinoiden maailmaan solahtamisessa.

Viihdyin tämän kirjan parissa oikein hyvin pienoisromaania ja sitä seurannutta kahta Randolph Carter -tarinaa lukuun ottamatta. Carterin seikkailut ovat kuin pitkäksi venähtäneitä unia, joissa hypähdellään paikasta toiseen ajatustakin nopeammin. Saatoin olla hiukan liian väsynytkin, mutta etenkin pienoisromaanin (Tuntematon Kadath) kohdalla eksyin jatkuvasti sankarin kyydistä: ensin laskeuduttiin jyrkkiä portaita maan alle, mutta seuraavassa hetkessä keikuttiinkin jo vaarallisesti vuorenrinteillä ja voisin melkein vannoa, että jossakin kohtaa törmättiin seepraan hiukan ennen pastorin teekutsuja.

Perinteisempää kauhutarinan kaavaa noudattavat tarinat ovat kuitenkin oikein onnistuneita. Loppuratkaisut harvoin pääsevät yllättämään, mutta kasvava kauhun tunnelma välittyy lukijalle hyvin kauhuja kokeneen kertojan vastahakoisesta muistelusta huolimatta.

Hiukan ylimääräistä viihdykettä sain pelottavista kryptoista: selittämättömällä tavalla hyvin säilyneitä ruumiita, jotka oli löydetty kryptoista; hirviömäisiä luomuksia, jotka ovat maanneet unessa loputtomia aikoja irvokkaissa kryptoissaan sekä alas tähdistä ja ylös kryptoista manattua outoa magiaa. Kryptot voivat toki olla haastavia, mutta kryptat sopisivat kauhugenreen huomattavasti paremmin.

Kokonaisuutena Siivekäs kuolema on kelpo kokoelma kauhuklassikoiden ystäville.

2 kommenttia:

  1. Hih, pelottavat kryptot... :D Lovecraftiin pitäisi minunkin tutustua.

    VastaaPoista
  2. Villasukka, Mua nuo kryptot nauratti aina kun osui kohdalle :D Voin nähdä sieluni silmin kryptolehdistä kyhätyn majantapaisen, jossa hirviö parat kyyköttelevät ja odottavat pahaa-aavistamattomia kulkijoita :)

    Jos näistä minun lukemistani jompaan kumpaan Lovecraftiin tartut, niin suosittelen tätä Siivekäs kuolema -kokoelmaa.

    VastaaPoista