maanantai 23. joulukuuta 2013

Seitsemän talvista päivää

Maeve Binchy: Seitsemän talvista päivää
(A Week in Winter, 2012)
WSOY 2013, 364s.
Suom. Päivi Pouttu-Delière

Maeve Binchyn viimeiseksi jäänyt romaani, Seitsemän talvista päivää, on kuin lämpimät jäähyväiset kirjailijalle. Olen lukenut kaikki Binchylta suomennetut teokset ja pitänyt kaikista, vaikkakin alkupään romaaneista enemmän.

Seitsemän talvista päivää on rakenteeltaan kuin sarja toisiinsa kietoutuvia novelleja. Yhdistävänä tekijänä on Chicky, joka elämän kolhuista vahvistuneena palaa kotiseudulleen ja pistää pystyyn lämminhenkisen majatalon. Atlantin rannalla läntisessä Irlannissa ei ole tarjolla yökerhoja tai ostoskeskuksia, vaan upeita maisemia, lintuja ja mahdollisuus rauhoittumiseen. Lukija pääsee tutustumaan ensin Chickyyn, sitten ahkeraan Riggeriin ja lopulta kaikkiin avajaisviikon asiakkaisiin. Binchylle ominaiseen tapaan henkilöistä kerrotaan koko elämäntarina, mutta se onnistuu tehokkaasti ja lavertelematta.


Maria Sinisen linnan kirjastosta kirjoitti näin:"Seitsemän talvisen päivän lukeminen oli kuin teehetki sellaisen vanhan tuttavan kanssa, jota ei ole nähnyt pitkään aikaan".
 
Allekirjoitan tämän täysin. Tämän kirjan lukeminen oli miellyttävää, vaivatonta ja lempeää. En kokenut suuria ahaa-elämyksiä, mutta sellaisia en kaivannutkaan. Binchyn tarinoissa mutkia suoristetaan välillä turhankin helposti ja ongelmia ratkotaan melkeinpä nopeammin kuin niitä ehtii syntyä. Liiasta realistisuudesta Seitsemää talvista päivää ei voi moittia, mutta kirja on tämmöisenään kuin lämpöinen viltti ja takkatuli. Joskus on ihanaa uskoa ihmisten auttamishaluun ja hyväntahtoisuuteen, edes pieni hetki.


Ihanteellista luettavaa myös joulunpyhien suklaa- ja kinkkuähkyisille aivoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti