keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Epätavallinen lukija

Alan bennett: Epätavallinen lukija
(The Uncommon Reader, 2007)
Basam Books 2008, 115s.
Suom. Heikki Salojärvi

En enää muista, kenen blogissa ensimmäisen kerran kuulin Alan Bennettin Epätavallisesta lukijasta, mutta täten kiitän yhteisesti kaikkia kirjasta bloganneita. Lukukokemus oli hykerryttävä: niin paljon hyviä huomioita lukemisesta tähän pikkuruiseen kirjaan oli mahdutettu!

Englannin kuningatar innostuu lukemisesta oikeastaan koiriensa ansiosta. Ne nimittäin johdattavat hänet palatsin pihalla kököttäneeseen kirjastoautoon ja jotta ei vaikuttaisi epäkohteliaalta, kuningatar lainaa yhden kirjan. Kirja tulee myös luettua ja seuraavalla kerralla hän lainaa uuden kirjan. Sangen pian kuningatar lukee aina kun siihen on mahdollisuus. Erilaiset velvollisuudet tulee suoritettua aiempaa tehokkaammin, koska kuningattarella on kiire kirjojensa pariin.

"Aamulla kuningattarella oli vähän nuhaa, ja koska sovittuja tapaamisia ei ollut, hän sanoi olevansa ehkä vilustunut ja jäi vuoteeseen. Se ei ollut hänelle tyypillistä eikä myöskään totta, hän sanoi sen oikeastaan vain siksi että saisi jatkaa lukemista."

Lähipiiri ei kuitenkaan katso lukemista hyvällä. Monet ovat ne keinot, joilla kuningatarta yritetään pitää erossa kirjoista. Edustusvaunuista katoaa matkalukemiseksi tarkoitettu kirja ja matkalukemiseksi valitut kirjat lähetetäänkin "epähuomiossa" aivan väärään paikkaan.

Minusta tässä kirjassa parasta olivat kaikki ne pienet, mutta harvinaisen osuvat huomiot lukemisesta. Uskon että moni ahkera lukija tunnistaa kuningattaren ajatukset, varsinkin ajan vähyyden mielenkiintoisten kirjojen määrään nähden. Herttainen kirja, vaikka takakannessa mainittu satiiri jäikin minulta enimmäkseen huomaamatta.

12 kommenttia:

  1. Kiitos kun muistutit tästä. Muistan kiinnostuneeni tästä kun luin siitä Kirjainten virrassa -blogista ja sitten unohdin aivan autuaasti koko homman. Mutta nyt tämä on tilauksessa!

    VastaaPoista
  2. Tämä on tosiaan mainio pikku kirja! Luin sen viime kesänä ja sain omaan hyllyyn juuri eilen (Adlibrikseltä 1,90 eurolla, vink vink).

    VastaaPoista
  3. Norkku, Toivottavasti sinäkin tykästyt tähän! :)

    Pekka, Kiitos vinkistä! Täytyy käydä uudestaan Adlibriksen tarjontaa läpi, jos löytäisin jotain muutakin kivaa. Ihan yhtä kirjaa en raaskisi tilata :)

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa hauskalta. Pitääpä kattoa saisinko tämän käsiini jostain.

    VastaaPoista
  5. Elwingda, Kirjastosta ainakin luulisi löytyvän :) Suosittelen lämpimästi!

    VastaaPoista
  6. Minäkin muistan lukeneeni tästä aikaisemmin. Pitää ehdottomasti tutustua!

    VastaaPoista
  7. Luin tämän tammikuussa ja bloggasinkin, mukava kirja, hyvä arvio sinulla :)

    Muiden bloggauksissa kiinnittää huomiota kannen väri, minulla se on kanarian keltainen, tässä enemmän vaalenruskean keltainen.

    VastaaPoista
  8. Jokke, Kyllä minäkin luin sellaisen kirkkaan keltaisen version :D Varmaan värit ovat vääristyneet jossain vaiheessa.

    Täytyy käydä kurkkaamassa sinun arviosi tästä.

    VastaaPoista
  9. Olen missannut sun blogisi, yritin liittyä siihen jo aikaa sitten, mutta nyt kyllä sitten oikeasti olen mukana, laitoin kommentteja vanhoihin juttuihisi.

    Mukava blogi, olet alkanut suurin piirtein samaan aikaan kuin itsekin, etli ensimmäistä vuotta mennään :)

    VastaaPoista
  10. Tervetuloa viralliseksikin lukijaksi, Jokke! :) Onhan näitä kirjablogeja jo niin paljon, ettei ole ihmekään, jos joku jää huomaamatta.

    Ja kiva, että jaksoit selailla myös vanhempia kirjoituksia! :)

    VastaaPoista
  11. Tämä oli yksi niistä jotka tarttui ostoskoriin Adlibriksen alesta :) En ole vielä lukenut enkä edes siirtänyt kirjahyllyyn, ihastelen vain komeaa pinoa keittiössä ;D

    VastaaPoista
  12. Villasukka kirjahyllyssä, Mulla on kans tapana ihailla kirjoja hyvä tovi ennen kuin edes yritän löytää niille tilaa hyllystä! :D Nytkin on yöpöydällä muutama kirppislöytö ja yhden hyllyn päällä vähän isompi pino ihailtavana :)

    Niin ja toivottavasti sinäkin pidät tästä kirjasta. :)

    VastaaPoista