sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Lyhyesti

Elizabeth Strout: My Name is Lucy Barton
Penguin Books 2016, 4h 12min
Lukija: Kimberly Farr

Klikkasin Elizabeth Stroutin My Name is Lucy Bartonin kuunneltavakseni Storytelistä siksi, että tämä kansi näytti minusta syystä tai toisesta kiehtovalta.

Lucy Barton makaa sairaalassa huonossa kunnossa. Yhtäkkiä hänen huoneeseensa ilmestyy äiti, jota Lucy ei ole nähnyt vuosiin. Vähitellen Lucy kertaa mielessään etenkin lapsuuttaan, joka ei ollut helppo, sekä syitä siihen, miksi hän ei ole ollut missään tekemisissä perheensä kanssa enää aikoihin.

Tämä kirja oli yllättävän lyhyt. Olisin mielelläni kuullut enemmänkin Lucyn lapsuudesta ja myöhemmästäkin elämästä, sillä tämä himpun verran päälle neljä tuntia tuntui vain pinnan raapaisulta. Tarina on kuitenkin kiehtova ja se jätti jälkeensä sellaisen tunteen, että tähän haluan palata vielä uudestaan.



Lalli, surma järven jäällä
Kuvitus: Venla Poskela
Käsikirjoitus: Jukka Rantala
Lasten Keskus 2017, 38s.

Lallin tarinasta muistan kuulleeni kaksi versiota, jotka kerrataan tässä Venla Poskelan piirtämässä ja Jukka Rantalan käsikirjoittamassa sarjakuvassa. Kolme koululaista jutustelee keskenään Lallista ja pohtii syitä sille, miksi tarinasta kerrotaan kahta erilaista versiota. Nykypäivään sijoittuvat osuudet ovat värillisiä ja Lallista kertovat mustavalkoisia, mikä toimii oikein hyvin.

Kirjan takakannessa sanotaan, että tämä sarjakuva "johdattaa lukijan pohtimaan historiatiedon alkuperää ja tulkinnallisuutta" ja mielestäni albumi tekee sen onnistuneesti. En muuten muista aikaisemmin kuulleeni mitään Lallin myöhemmistä vaiheista, joten tämä ohuen ohut sarjakuva onnistui myös opettamaan jotakin uutta.

Piirrosjälki on vähän hailakkaa, mutta ilmeikästä ja persoonallista.



Evan Dahm: Riisipoika - Ensimmäinen kirja
(Rice Boy: The First Book, 2006)
Taikapaja 2007, 92s.
Suom. Mikael Hed

Riisipojan ensimmäisen (ja ilmeisesti ainoan suomennetun) osan lainasin kirjastosta jo aikaa sitten, koska kansi näytti sympaattiselta. Itse tarina ei nyt sitten oikein innostanut, enkä muista enää edes muiden hahmojen nimiä. Tässä oli kyse jostain vanhasta ennustuksesta ja sen kenties lähitulevaisuudessa tapahtuvasta toteutumisesta.

Piirrostyyli on sinänsä sievää, mutta hahmoista puuttuu joustavuus ja ilmeet. Jotenkin kankeaa, oudosti rumaa ja söpöä yhtä aikaan ja väritkin hyppivät silmille.




Giant Days volume 6
Käsikirjoitus: John Allison
Kuvitus: Max Sarin
Boom! Box 2017

Onneksi pääsin lukemaan mieluistakin sarjakuvaa. Giant Days sarjan kuudes kokoelma-albumi on vallan mainio. Daisy, Susan ja Esther opiskelevat toista vuottaan yliopistossa, mutta opiskelusta ei näillä sivuilla juurikaan puhuta. Tyttöjen asuntoon murtaudutaan ja he päättävät yrittää itse hankkia varastetun omaisuutensa takaisin. Susan sairastaa ihan hirvittävän flunssan ja hänen isänsä saapuu hoivaamaan lastaan.

Tykkäsin taas ihan hirveästi koko albumista. Luin kerralla loppuun ja harmittelin vain sitä että Ediä ja McGrawta näkyi aivan liian vähän.



Tuija Takala: Onnen asioita
Avain  2017, 91s.

Luen runoja aivan liian harvoin, mutta onneksi sentään edes joskus. Tuija Takalan Onnen asioita on selkokielinen runokirja, joka ilahdutti ja kosketti suuresti.

Liikutuin lukiessani tätä seuraavaa runoa, joka voisi hyvin kertoa omasta isästä. (Paitsi että isän kainalossa katsottiin telkkaria, ei niinkään luettu satuja.)

Muistan illat isän kainalossa.
Isällä oli kirja kädessä.

Sen sanat saattoivat satuun.

Ei mikään eikä kukaan vie muistoa,

jossa on turvassa.

Kirjan loppupuolella on matkarunoja. Sieltä tunnistin monia ajatuksia, vaikka en itse matkustelekaan. Silti olen monesti pohtinut samoja asioita kuin Takala runossaan: sokeutuuko oman elinympäristön kauniille asioille, kun ne näkee joka päivä?

Minä tulen kaukaa
ja näen lähelle.
Katson jokaisen kiven muurista.
Katson jokaisen pylvään palatsista.
Katson jokaisen kulman kadusta.

Jos kuljen täällä joka päivä,
kävelenkö vain ohi?
Huomaanko ihmeelliset asiat, 
jos ne ovat vieressä joka päivä?


lauantai 9. joulukuuta 2017

Siivoojan käsikirja

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia
(A Manual for Cleaning Women: Selected Stories)
Aula & Co 2017, 292s.
Suom. Kristiina Drews

Lucia Berlinin novellit ovat aivan omaa luokkaansa. Näissä tarinoissa, jotka ovat sotkuinen sekoitus Berlinin omia kokemuksia ja keksittyjä käänteitä, on mainio asenne. Tarinat eivät useinkaan ole iloisia, vaan näissä vilisee rankkoja ja inhottavia asioita. On alkoholismia, katkaisuhoitoja ja epämääräinen aborttiklinikka, on hammaslääkäri-isoisä joka haluaa lapsenlapsensa repivän kaikki hampaat isoisän suusta ja aviomies, joka häipyy kun vaimo alkaa odottaa toista lasta. Silti, kaikista ankeuksista huolimatta, päällimmäiseksi näistä novelleista jää mieleen sisukkuus ja elämänhalu.

"Yhtenä aamuna pesulassa rouva antoi minulle avaimen, ja minä otin sen vastaan. Rouva sanoi, että jos häntä ei jonain torstaina näy, se tarkoittaa että hän on kuollut, ja voisinko minä käydä etsimässä ruumiin. Karmeaa pyytää toiselta sellaista - ja sitä paitsi minun piti torstaisin pestä pyykit."

Luin ensin novellit ja vasta sitten alkusanat, johdannon ja lopun elämäkertaosuuden. Oli samaan aikaan kiehtovaa ja kamalaa huomata, mikä kaikki novelleissa kumpusi Berlinin omista kokemuksista. Berlin oli itsekin alkoholisti, mutta myös arvostettu kirjallisuuden opettaja. Hän oli neljän lapsen yksinhuoltaja ja teki muun muassa sairaanhoitajan töitä elättääkseen perheensä.

Pidin Berlinin novelleista aivan valtavasti. Siivoojan käsikirjassa novelleja on 25 ja olisin helposti voinut lukea vielä tuplasti sen verran. Tai enemmänkin. Toivon hartaasti, että Berlinin tuotantoa suomennetaan lisää. Pian.

torstai 7. joulukuuta 2017

Uncommon type

Tom Hanks: Uncommon Type
Some Stories
Random House Audiobooks 2017, 10h 1min
Lukija: Tom Hanks


Yläasteella väittelin kiivaasti ystäväni kanssa siitä kumpi on parempi näyttelijä, Tom Hanks vai Tom Cruise. Kumpikin pysyi järkähtämättömästi omassa näkemyksessään, minä Hanksin ja ystävä Cruisen kannattajana.

Tom Hanksin novellikokoelma Uncommon Type osui tielleni aivan odottamatta. Heti kun sain edellisen äänikirjan loppuun, siirryin ihan innoissani Hanksin lukemien tarinoiden pariin. En osannut odottaa oikein mitään, mutta yhtään ei tarvinnut pettyä.

Hanksin tarinoissa on luontevuutta, tunnelmaa, yllätyksiä ja miellyttävää vanhanaikaisuutta. 17 novellia ovat keskenään erilaisia, vaikka sama kaveriporukka toimii ainakin kolmen novellin henkilökaartina. Hanks on kokenut ääninäyttelijä ja sen kyllä kuulee. Hänellä on miellyttävä ääni ja taito saada jokaiselle hahmolle omanlaisensa ääni sortumatta ylilyönteihin.

Useita novelleja yhdistää kirjoituskone, sellainen vanha mekaaninen. Tavallaan tällainen yhdistävä elementti voisi helposti tuntua päälleliimatulta, mutta onneksi sellaista ongelmaa ei näiden novellien kanssa synny.

Parhaiten mieleen jäi kokoelman päättävä novelli, jonka nimeä en muista enkä nopealla googlettamisella löytänyt, joka on kuin elokuvakäsikirjoitus. Lukijoita on useita Hanksin toimiessa kertojana ja onpa mukana äänitehosteita ja musiikkiakin. Tarinassa törkeän rikas, omaperäinen liikemies lähtee assistenttinsa kanssa tutustumaan pieneen ja syrjäiseen motelliin.

Uncommon type on ilahduttavan laadukas novellikokoelma. Jos olenkin tipahtanut elokuvamaailman tapahtumista ihan pihalle, voin ilolla liputtaa edelleen Hanksin puolesta.

tiistai 5. joulukuuta 2017

Benjamin Hawk - Myrsky nousee

Juha-Pekka Koskinen: Benjamin Hawk - Myrsky nousee
Karisto 2017, 192s.

Jes! Benjamin Hawk - Merirosvon oppipoika sai kuin saikin jatkoa!!

Edellisen osan jälkeen Benjamin on palannut Portsmouthiin isoisänsä, äitinsä ja siskonsa luo. Ja setänsä, vaikka häntä Benjamin ei kyllä olekaan kaivannut. Kaupunkiin saapuu merirosvoja jahtaava mies, joka kailottaa suureen ääneen hirttävänsä kaikki merirosvot. Ilmapiiri alkaa muuttua niin uhkaavaksi että isoisä katsoo parhaimmaksi huuhdella kaupungin pölyt kasvoiltaan ja kaikeksi onneksi hän ottaa Benjaminin mukaan pakoreissulleen.

Tässäkin osassa seilataan Karibianmerellä aarteen perässä. Moni vanha tuttu on mukana tässä uudessa seikkailussa ja ehkäpä Benjaminin isänkin olinpaikkaan saadaan selvyyttä!

Aloitimme tämän lukemisen heti tuoreeltaan, mutta lukeminen on venynyt monesta syystä. Syksy ei ole koskaan ollut minulle hyvää aikaa, eikä energiaa ole tahtonut riittää yhteisiin lukuhetkiin edes lapsilla. Hyvin kirja kuitenkin etenee ja pitää otteessaan, hitaallakin lukutahdilla. Ja tietysti loppua kohti lukutahtikin kiihtyi, kun kaikki halusivat tietää miten seikkailu päättyy.

Pidän todella paljon Koskisen tavasta kertoa tarinaa lukijoita aliarvioimatta. Kielenkäyttö on värikästä ja ajoittain rumaakin, mikä merirosvoille hyvin sopii.

Näitä Benjamin Hawk -kirjoja on todella helppo suositella vauhdikasta ja jännittävää lukemista kaipaaville 3-6 -luokkalaisille. Ja tietysti myös meille vanhemmillekin. :)

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Paper Girls vol. 1-3

Brian K. Vaughan: Paper Girls 1-3
Piirrokset: Cliff Chiang
Image Comics 2016-2017

Kaipasin kipeästi jotakin vauhdikasta, laadukasta ja yllättävää sarjakuvalukemista. Sagan perusteella päättelin, että tämä Brian K. Vaughanin käsikirjoittama Paper Girls olisi varmaankin juuri sellaista luettavaa.

Ensimmäisessä osassa eletään vuotta 1988. Neljä tyttöä pyöräilee aamuyön tunteina jakamassa sanomalehtiä, kun jotakin outoa alkaa tapahtua. Ensin kolme epämääräistä rääsyihin kietoutunutta miehentapaista ryöstää toisen tyttöjen radiopuhelimista. Tytöt lähtevät jäljittämään ryöstäjiä ja päätyvät rakenteilla olevan talon kellariin, jossa suuren kankaan alla nököttää ihmeellinen kone. Pian välähtää outo valo, taivas muuttuu vaaleanpunaiseksi ja tähdet oudoiksi. Tyttöjä lukuun ottamatta kaikki muut ihmiset tuntuvat kadonneen jäljettömiin. Alkaa hämmentävä, vauhdikas ja pelottava seikkailu, joka ei albumeiden lisääntyessä juurikaan selkene.

Tytöt joutuvat ajasta ja paikasta toiseen, aina uusien haasteiden ja uhkien eteen. Välillä nelikko pysyy kasassa, välillä tapahtuu väistämätöntä hajaannusta.

Sarja jatkuu edelleen ja vähän näiden kolmen albumin perusteella veikkaan, että ainakaan lähiaikoina sarja ei tule loppumaan. Vaughan pyörittelee tyttöjä sellaisella vauhdilla odottamattomasta käänteestä toiseen, että ei tätä tarinaa aivan kokoelma-albumissa tai kahdessa saada tyylikkäästi pääteltyä.

lauantai 2. joulukuuta 2017

Asterix: Kilpa-ajo halki Italian

Jean-Yves Ferri: Asterix: Kilpa-ajo halki Italian
Piirrokset: Didier Conrad
Egmont 2017, 48s.
Suom. Mirka Ulanto


Kaikki tiet vievät Roomaan, mutta syystä tai toisesta tiet ovat viime aikoina muuttuneet todella huonokuntoisiksi. Teiden kunnosta vastaavaa senaattori Lactus Bifidusta syytetään senaatissa teiden ylläpitoon tarkoitettujen varojen käyttämisestä orgioihin. Lactus Bifidus keksii hätäpäissään Italian halki kulkevat kilpa-ajot, joiden tarkoituksena on todistaa Rooman teiden parhaus. Kilpailuun osallistuu ajajia monelta suunnalta, mutta luonnollisesti huomio keskittyy Rooman ja erään pienen gallialaiskylän edustajiin. Naamiolla kasvonsa peittävä Coronavirus menestyy kisassa ilmiömäisesti, mutta sisulla (ja taikajuomalla) Asterix ja Obelix sinnittelevät mukana kärkikamppailussa.

Didier Conradin piirrokset vetävät hyvin vertoja alkuperäiselle kuvitukselle. Jean-Yves Ferrin käsikirjoitus on ihan kelpo, mutta vähän on tarinassa turhaa kiireen tuntua ja hätäisyyttä. Etenkin albumin viimeisen ruudun juhlapöytään olisin kaivannut edes jonkinlaista nasevaa heittoa lopun napakoittamiseksi.

Kilpa-ajo halki Italian ei tarinana nouse parhaimpien Asterix-seikkailuiden joukkoon, mutta jo pelkästään kuvituksen ansiosta albumi on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Peter Pan

Régis Loisel: Peter Pan
Soaring Penguin Press 2013, 334s.
Käännös: Nicolas Rossert & Paul Rafferty, Nora Golberg ja Cheryl Anderson

Ranskalaisen Régis Loiselin Peter Pan -sarjakuva on paras koskaan lukemani versio Peter Panista. Loiselin versio kuvaa Peterin taustoja ennen Mikä-Mikä-Maata ja valaisee myös muun muassa sitä, miksi Kapteeni Koukulla on koukku käden tilalla ja miksi Peteristä on muodostunut hänelle pakkomielle. Tämän kuuden albumin yhteisniteen lukemalla saa tietää myös sen, mistä Peter Pan sai nimensä.

Olen lukenut sarjan kaksi ensimmäistä osaa suomeksi joskus aiemmin ja nyt siis pääsin lopultakin lukemaan sarjan kokonaisuudessaan. Kiitokset pikkusiskolle, joka luotti siihen, että en tällä kertaa onnistuisi irrottamaan sivuja hänen kirjastaan ja suostui lainaamaan tämän minulle.

Loiselin kuvaama 1800-luvun lopun Lontoo on todella karu ja rujo. Peter kertoo ystävilleen tarinoita rakastavasta äidistä, vaikka kotona odottaa juoppo, raivokas ja rakkaudeton äidinkuvatus. Helinä-keiju näyttäytyy aluksi onnenkantamoisena, sillä hänen avullaan Peter pääsee pois ankeilta kaduilta seikkailuihin ja saa paljon uusia ystäviä. Loppujen lopuksi kirjan ilkein pahis ei kuitenkaan ole kukaan merirosvoista vaan juuri se pieni ja sievä Helinä-keiju, joka on niin häijy julmuri, että Peterin äitikin uhkaa jäädä toiseksi.

Loiselin Peter Pan on kamala. Tässä ei vietetä viatonta ikuista lapsuutta, vaan kahlataan todella karuissa vesissä. Piirrosjälkikin on sellaista, että mitään söpöä on aika turha etsiä. Syystä tai toisesta Loisel on halunnut ympätä tarinaan mukaan myös Viiltäjä Jackin. Tavallaan ilmankin Viiltäjä Jackia olisi pärjätty vallan mainiosti, mutta toisaalta pidin tavasta, jolla Loisel antaa ymmärtää, kuka noiden murhien takana oli.

Tämä versio Peter Panista ei sovi missään nimessä lapsille, mutta näin aikuiselle kirja on kyllä todella huimaava kokemus.