sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Vegetaristi

Han Kang: Vegetaristi
(The Vegetarian, 2007/2015)
Gummerus 2017, 215s.
Englanninkielestä kääntänyt: Sari Karhulahti

"Omalle ruumiilleen saa tehdä mitä haluaa. Ainoastaan sille. Mutta siitäkään ei tule sellainen kuin on tarkoitus."

Han Kangin Vegetaristi on yksi hämmentävimmistä lukukokemuksista aikoihin. Kirja alkaa siitä, kun aina niin vaatimaton ja liki huomaamaton Yeong-hye päättää yllättäen ryhtyä kasvissyöjäksi. Nainen ei pelkästään kieltäydy syömästä lihaa, vaan myös valmistamasta siitä ruokaa miehelleen. Puoliso tai lähisuku ei suhtaudu asiaan lainkaan ymmärtäväisesti, vaan kukin tahollaan yrittää saada Yeong-hyen palaamaan entisiin ruokailutottumuksiin.

Vegetaristi ei kuitenkaan ole kertomus vegetarismista, vaan jotain paljon monimutkaisempaa. Yeong-hye ei muutu ainoastaan syömistavoiltaan vaan kokonaan, kuin aivan toiseksi ihmiseksi. Lähipiirin on vaikea suhtautua muuttuneeseen tilanteeseen ja lopulta tuo yksittäinen, sinänsä viaton muutos, ravistelee kovin kourin kaikkia asianosaisia.

Kirja on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa kuvaa tapahtumia Yeong-hyen puolison, toinen langon ja kolmas sisaren silmin. Yeong-hye itse ei pääse ääneen, mutta ainakaan minä en sitä näkökulmaa edes kaivannut. Enemmän kuin vegetarismista, tässä kirjassa on kyse mielenterveysongelmista ja itsemääräämisoikeudesta.

Kerronta sinänsä on tasokasta, mutta kirjassa on paljon sellaisia epämiellyttäviä piirteitä, joista en voi väittää pitäneeni. Yeong-hyen läheiset yrittävät saada asioita paremmalle tolalle, mutta kunkin motiivit tahtovat olla aika itsekeskeisiä. Seksi näyttäytyy kirjassa todella vastenmielisenä. Sitä joko halutaan niin kovaa, ettei mihinkään muuhun voi keskittyä tai sitten se ei voisi vähempää kiinnostaa.

Jossain määrin tunnistan Vegetaristin ansiot, mutta minulle tämä oli kokonaisuutena aivan liian hämy ja sekava ja paikoin jopa vastenmielinen kertomus.

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Loistava järjestys

Mira Ahjoniemi: Loistava järjestys
Otava 2017, 125s.

Luin taas yhden siivousoppaan.
Lienee minulle ominaista, että olen innokkaampi lukemaan siivoamisesta kuin varsinaisesti siivoamaan. Olen useampaan otteeseen aloittanut kodin totaalisen järjestämisen ja tavaramäärän vähentämisen, mutta joka kerta projekti on jäänyt kesken. Aloitan muuten sen järjestämisen joka kerta keittiön kaapeista ja etenen vanhoja jälkiäni kunnes en enää jaksa siivota. Ne isoimmat solmukohdat jäävät siis joka kerta siivoamatta.

Mira Ahjoniemen Loistava järjestys on vahvasti KonMarista vaikutteita saanut kodin järjestelyopas. Paikoin tämä kirja tuntuikin lähes KonMarin referoinnilta. Tämän(kin) kirjan kantava ajatus on tavaramäärän radikaali vähentäminen ja sen jäljelle jääneen tavaran säilyttäminen mahdollisimman sievästi.

Toisinaan tilojen riisuminen tavarasta menee käytännöllisyyden edelle:

"Järjestä vaatekaappisi niin, että yksi hylly on varattu meikeille, voiteille, hiusten muotoilutuotteille, hammasharjalle, hammastahnalle, vanupuikoille ja parranajovälineille. Nämä ovat henkilökohtaisia hygieniatuotteita, joten jokaisella perheenjäsenellä tulee olla omat tuotteensa omissa kaapeissaan. Näin et myöskään joudu seisomaan tuskastuneena lukitun oven takana, kun wc on varattu ja tarvitset äkkiä hiuslakkaa." (s. 89)

Miten se parranajo sujuu muka helpommin, jos se vessa on edelleen varattu? Ja miksi ihmeessä jokaisella pitäisi olla oma hammastahnansa ja korvatopsinsa? Topsit ovat kertakäyttöisiä, joten yhteinen rasia riittää vallan hyvin.

Hiukan reiluun sataan sivuun ei kovin seikkaperäisiä ohjeita tai pohdintoja mahdu. Kirjassa raapaistaan vähän sieltä ja hieman enemmän tuolta, mutta mielestäni turhan hätäisesti. Mielestäni en ole lukenut poikkeuksellisen montaa siivouskirjaa, mutta silti Loistava järjestys ei tarjonnut oikeastaan mitään uutta. En tosin ole aiemmin pysähtynyt isommin miettimään, miten ison kuolinpesän aikanani jätän taakseni. (En kyllä edelleenkään aio kotiani järjestää ajatuksella "pääsevätpähän lapset helpommalla sitten kun kuolen" - motivaation on löydyttävä muualta.)

Suhtaudun asioihin usein tunteella, enkä edelleenkään ymmärrä, miksi erilaisten syystä tai toisesta rakkaiden tavaroiden säilyttäminen olisi automaattisesti huono asia. Tiedän muistavani lapsuudestani asioita myös hiplaamatta vanhaa, nuhjuista ja jo kauan sitten liasta harmaantunutta pehmokoiraa, mutta silti minusta on ihanaa silloin tällöin silitellä kyseistä Pikku-Omppua. Ei jokaiseen tavaraan tarvitse kiintyä ja rakastua, mutta miksi sen pitäisi olla automaattisesti väärin? Minun logiikallani niistä tärkeistä esineistä/tavaroista/mistä ikinä pitää parempaa huolta kuin yhdentekevistä.

Lisäksi olen erikoisen paljon eri mieltä Ahjoniemen kanssa siitä, minkä verran aikaa kuluu pyykin pesemiseen. Ahjoniemi on nimittäin ottanut aikaa ja toteaa, että pyykkien lajitteluun, koneeseen laittamiseen, pyykinpesuaineen annosteluun ja koneen päälle laittamiseen kuluu reilu minuutti. (Ehdin jo palauttaa kirjan, joten en voi tarkistaa täsmällistä aikaa.) Näin ollen aina on aikaa pestä pyykkiä. Mutta kun ei ole! Äkkiähän sen koneen täyttää, mutta esimerkiksi tuo meidän kone pesee yhtä koneellista 2,5-3,5 tuntia, riippuen pesuohjelmasta, joten ihan turha sitä on pistää päälle aamulla ennen töihin lähtöä. Myöskään en ihan ymmärrä, miksi kuivausrumpu on niin oleellinen osa tätä loistavaa järjestystä: sehän on ihan järjetön sähkösyöppö.

Loistava järjestys ei tarjonnut uusia ideoita, mutta sen luettuani siivosin sentään oman vaatekaappini. (Siellä on edelleen vain vaatteita, ei hygieniatuotteita, joiden paikka on vessassa, jonne ne vaivattomasti mahtuvat.)

torstai 23. maaliskuuta 2017

Lumberjanes: Beware the Kitten Holy

Stevenson, Ellis, Watters & Allen:
Lumberjanes vol. 1
Beware the Kitten Holy
Boom! Box 2016, 128s.

Siskon tyttö oli saanut joulupukilta kolme Lumberjanes-albumia. Viimeksi siskon luona pysähtyessä sain mukaani tämän sarjan ensimmäisen kirjan (joka sisältää neljä numeroa Lumberjaneja).

Lumberjanet ovat partiolaisia, jotka viettävät mainiota leiri-elämää. Tosin Mal, Molly, April, Ripley ja Jo kulkevat sen verran omia polkujaan, että he joutuvat melkoisen haastaviin tilanteisiin. Esimerkiksi karhunaista seuratessaan tytöt joutuvat tappeluun kolmisilmäisten kettujen kanssa, melontaretken sotkee kauhea merikäärme ja kohtaavatpa he puhuvia patsaita ja muutamia jetejäkin. Että mistään perus luonnossa puuhastelusta ei näiden tyttöjen kohdalla ole kyse.

Tykkäsin ihan hirveästi albumin kuvituksesta. Tässä on tavoitettu mainiosti vauhti, ilmeet ja eleet sekä tyttöjen persoonallisuudet. Juoni sinänsä on ihan pöhkö: tarina alkaa ilman minkäänlaisia esipuheita tai muita lämmittelyjä, eikä missään vaiheessa selitellä tai edes aivan kauheasti pohdita, mistä oikein on kyse. Kokonaisuus on kaikin puolin ihastuttava ja sekä silmiä että mielikuvitusta hivelevä.

Ne kaksi seuraavaa jatko-osaa eivät kuulemma ole yhtä kivoja kuin tämä eka kokoelma, mutta ehkä lainaan nekin joskus.

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Viesti

Tove Jansson: Viesti
Valitut novellit 1971-1997
WSOY 1999 (2014), 325s.
Suom. Kyllikki Härkäpää, Kristiina Kivivuori
Eila Pennanen, Oili Suominen ja Päivö Taubert

Viimeinkin sain luettua loppuun heti vuoden vaihduttua aloittamani Tove Janssonin novellikokoelman Viesti. En missään vaiheessa hoksannut, mikä ihme tämän lukemisessa tökki, mutta en millään tahtonut päästä novellien imuun - en edes niiden entuudestaan tuttujen kohdalla. Ehkä se alkuvuoden sitkeä lukujumi jäi kytemään näiden kansien väliin.

Viestin novelleista osa on julkaistu aiemmin kokoelmissa Seuraleikki, Nukkekaappi, Kuuntelija, Kevyt kantamus ja Reilua peliä. Kahdeksan novelleista on aiemmin suomentamattomia.

Elämäkertojen perusteella tiesinkin, että moni novelleista on tavalla tai toisella omaelämäkerrallisia. Tämä huomioon ottaen novellit Kirjeenvaihtoa ja kokoelman lopettava niminovelli Viesti ovat minusta todella ahdistavia. Kirjeenvaihtoa-novellissa seurataan japanilaisen ihailijan kirjailijalle lähettämiä kirjeitä, joiden sävy muuttuu varsin nopeasti nöyrän ihailevasta lähes hyökkääväksi. Viestissä taas kirjailijalle tulee liki tauotta erilaisia viestejä, joihin odotetaan useimmiten välitöntä vastausta. Suhtautuminen kirjailijaan ja tekijänoikeuksiin on häkellyttävän välinpitämätön:

"Hyvä rouva Jansson,
olen kotitarpeiksi sekä huviksi ja hyödyksi valmistanut muumitauluja ja jättänyt ne myytäväksi taidesalonkeihin ja kioskeihin vilkkasti liikennöityjen teiden varsilla. Nyt eräs ystävättäreni sanoo että siihen tarvittaisiin lupa, voiko se pitää paikkansa? Ellen kuule tiestä mitään ennen viikkoa viisi jatkan kuten tähänkin asti"

Oikeasti!

Vaikka tämän kokoelman lukeminen oli takkuista ja tahmaisempaa kuin olisin voinut kuvitellakaan, odotan jo innolla toukokuussa ilmestyvää Bulevardi-kirjaa, johon on koottu aiemmin julkaisemattomia Tove Janssonin novelleja.

#novellihaaste - 32 novellia

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Paikka kaikelle

Ilana Aalto: Paikka kaikelle
Atena 2017, 265s.

Tämän kirjan nimi lupaa paljon: Paikka kaikelle. Mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan. Totta kai odotin, että näiden kansien välistä löydän paitsi sen kaikelle paikka ja kaikki paikalleen -neuvon lisäksi järjettömän määrän life hack -tyyppisiä nerokkaita niksejä. Hyvin pian kävi kuitenkin selväksi, että varsinaisten käytännönohjeiden sijaan Aalto keskittyy kirjassaan enemmän alaotsikon ensimmäiseen osaan eli siihen, mistä kodin pursuava tavaramäärä tulee.

Tavallaan voisin siis olla kovastikin pettynyt lukemaani, mutta kulttuurihistorioitsijana ja ammattijärjestäjänä Aallolla on tarjota todella mielenkiintoista tietoa esimerkiksi kulutuskäyttäytymisestä ja kotitöiden historiasta. Kirja on jaoteltu kodin eri tilojen mukaan nimettyihin lukuihin, joissa pohditaan muun muassa (koti)työnjakoa, lasten lelujen määrää, mainontaa, kierrättämistä ja kulutustottumuksia.

Erityisen kiinnostuneena luin kirjan alkupuoliskoa, missä puhutaan kotitöistä. Vaikka kodinkoneet ovat keventäneet ja sinänsä helpottaneet monia kodin askareita, [k]otitöihin käytettävä aika ei ole viime vuosikymmeninä vähentynyt Suomessakaan. 1970-luvun lopulla erilaisiin kotitöihin (kotitaloustyö, huoltotyöt, lastenhoito, asiointi) käytettiin kodeissa vajaat kolme tuntia päivässä. Luku on nykyään lähes minuutilleen sama. Melkein minuutilleen! Pyykkäämisen helpottuminen ei ole erityisesti vähentänyt siihen kuluvaa aikaa, sillä nykyisin pyykkiä pestään lähes päivittäin.

Kotitöiden leimaantuminen naisten hommiksi näkyy jo siinä, kuinka [m]iehet osallistuvat kotitöihin, naiset tekevät niitä.

Jos olisi olemassa sotkuyliherkkyys, saisin diagnoosin varmaankin helposti. En osaa rentoutua, jos tiedän että keittiön pöydän alla on rikkalapiollinen leivänmuruja ja hama-helmiä. Haluaisin olla sellainen rentoilija, joka osaisi sivuuttaa sotkut ja keskittyä olennaisempiin asioihin, mutta en ole. Olikin aika helpottavaa lukea, että [e]räässä tutkimuksessa neurologit mittasivat aivojen näkemiseen ja havainnointiin liittyvien osien toimintaa näyttämällä tietokoneella tuotettuja kuvia. Jos näkökentässä oli sotkua (clutter), sen todettiin heikentävän keskittymiskykyä ja kykyä käsitellä tietoa. Että  ehkä sotkun sietämättömyys on jossain määrin ihan normaalia.

Aalto ei tosiaan tarjoa mitään tiukkoja ja joustamattomia kodinjärjestysohjeita, vaan koettaa ennemminkin saada lukijan ymmärtämään, mistä ja miksi kodin mahdollinen tavarapaljous on kertynyt ja miten voisi omia tapojaan muuttaa, ettei sama meno jatku.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Vaikka vuoret järkkyisivät

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät
Otava 2017, 286s.

Elsan koti Kainuussa on turvallinen paikka. Saman katon alla asuvat mummu ja pappakin, kaksi virsiään veisaavaa körttiä. Journalisti-äiti on etenkin isään verrattuna eläväinen ja ehkä vähän pitelemätönkin. Ystävänsä Talvin kanssa Elsa alkaa osallistua helluntaiseurakunnan, hellareiden,  kokouksiin ja pian tytöt odottavatkin malttamattomina kielillä puhumisen armolahjaa. Nykyajassa Elsa on jo vuosia asunut Kolumbiassa. Hän käy läpi uskonkriisiä, joka ravisuttaa - luonnollisesti - kaikkea muutakin elämää.

Vaikka vuoret järkkyisivät on kieleltään todella kaunis kirja. Hiotun kielen kertoma tarina jää kuitenkin harmittavan etäiseksi. Minun oli hankala päästä sisälle tarinaan jo siksikin, että aikataso vaihtui varsin tiiviiseen tahtiin: kun sain jonkinlaisen otteen nuoresta Elsasta tai Kolumbian Elsasta, pitikin jo yrittää saada otetta siitä toisesta.

Helluntailaisuudesta en tiedä paljoakaan, mutta erinäisiä herätysliikkeitä olen joutunut seuraamaan lähempää kuin olisin halunnut. Tavallaan en yllättynyt, että kirjassa rukoillaan laskuja läpi ja Kainuun Alkot Herran huoneiksi.  Kielilläpuhumista olen kerran kuullut, mutta luulin sitä vain tavalliseksi supattamiseksi. En silti osaa suhtautua näihin asioihin mitenkään ymmärrettävänä toimintana.

Pidin erityisen paljon Kolumbia-jaksojen ympäristökuvauksesta. Niissä pystyi melkein tuntemaan väenpaljouden ja äänten kakofonian. Noin muuten olisin kaivannut jossain määrin suoraviivaisempaa kerrontaa, esimerkiksi ilman kahta aikakerrosta. Lisäksi olisin toivonut jonkinlaista pohjustusta sille, mikä sai Elsan ystävineen kiinnostumaan helluntailaisuudesta. Pelkkä nuoruus ei mielestäni riitä syyksi.

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä

Chimamanda Ngozi Adichie: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä
Otava 2017, 45s.
Suom. Sari Karhulahti

"Sukupuolella on merkitystä kaikkialla. Haluankin ehdottaa, että alamme haaveilla erilaisesta maailmasta ja suunnitella sitä. Suunnitella entistä oikeudenmukaisempaa maailmaa. Entistä onnellisempien ja entistä menestyksekkäämmin itseään toteuttavien miesten ja naisten maailmaa. Jotta pääsemme alkuun, meidän täytyy kasvattaa tyttäremme eri tavalla kuin ennen. Ja myös poikamme."

Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä -essee pohjautuu Chimamanda Ngozi Adichien TedxEustonissa vuonna 2012 pitämään luentoon. Lähestymistapa feminismiin on kiihkoilematon, mutta jämäkkä ja mahdollisille epäilijöille varsin tyhjentävästi perusteltu.

Luin tämän yhdellä kertaa, sillä sivumäärä on pieni ja kirjasen koko tavallista kirjaa pienempi. Taittokin on sen verran ilmavaa, että laiskempikin lukija jaksaa varmasti kaiken lukea. En silti suosittele iltalukemiseksi, kuten itse tein, sillä asia voi jäädä pörräämään päähän sen verran pontevasti, ettei nukahtamista tarvitse aivan heti odottaa tapahtuvaksi.

Pidin ja olisin mielelläni lukenut enemmänkin. Lukuvinkkejä ei-paasaavista aihetta käsittelevistä kirjoista vastaanotetaan!

Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä jaetaan tänä vuonna kaikille peruskoulun 9. -luokkalaisille. Toivottavasti mahdollisimman moni heistä myös lukee kirjalahjansa.