sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Kasvatti

Claire Keegan: Kasvatti
Tammi 2024, 81s.
Suom. Kristiina Rikman

 

On alkukesä, kun isä lähtee viemään tytärtään sijaisperheeseen. Äiti on viimeisillään raskaana ja lapsia on jo valmiiksi niin monta, ettei ruoka tahdo riittää kaikille. Tyttö ei tiedä, kauanko hän Kinsellan pariskunnan luona tulee olemaan. Hän on kuullut vanhempien puhuvan, että he saavat pitää tytön niin pitkään kuin haluavat. Sijaisperheessä ei ole muita lapsia, eikä tytön tarvitse kaiken aikaa osallistua kodin askareisiin. Hänestä pidetään huolta ja hän saa viimeinkin olla ensisijaisesti lapsi. 

Kasvatti on alle satasivuinen pienoisromaani, joka jättää jälkeensä ristiriitaisen olon. Olisiko tytön kannalta parempi, jos hän jäisi lopullisesti sijaiskotiin? Toisaalta oma perhe ja sisarukset ovat rakkaita hänelle... 

Keeganin tarina on tiivis, eikä oikeastaan mitään asiaa avata yhtään enempää kuin on aivan välttämätöntä. Tämä on hieno pieni kirja, mutta olisi kiinnostavaa, jos tästä olisi olemassa joku pidennetty versio. Vähän kuin olisi syönyt todella hyvää ruokaa, mutta niin pienen annoksen, että on edelleen nälkä ja tekee mieli ajaa ravintolasta mäkin kautta kotiin.

torstai 14. maaliskuuta 2024

Kruunun tyttäret

Kruunun tyttäret
Catherine Doyle & Katherine Webber:
Kruunun tyttäret
Kumma 2024, 448s.
Suom. Annukka Kolehmainen

 

Rose Valhart täyttää pian 18. Silloin hänet viimein kruunataan kuningattareksi - ja häätkin ovat ihan pian! Rose on jäänyt orvoksi jo vauvana, kun noidat ovat surmanneet hänen vanhempansa. Myös Wren Greenrock on täyttämässä 18. Pienestä asti hän on tiennyt, että jonain päivänä hän vie kruunun Roselta, joka sattuu olemaan hänen kaksoissisarensa. Wren haluaa kostaa vanhempiensa murhaajalle, joka on mustannut noitien mainetta turhaan jo pitkään. Mitäkö Wren noidista ja heidän maineestaan tietää? No paljonkin. Hän nimittäin on itsekin noita.

Kruunajaisten lähestyessä Wren murtautuu kuninkaanlinnaan. Hänen kumppaninsa kaappaa Rosen ja Wrenin tehtävänä on esiintyä Rosena kruunajaispäivään asti. Hyvästä suunnittelusta huolimatta tehtävä ei ole helppo.

Kruunun tyttäret on ihanan nopeatempoinen fantasiatarina, jossa on reilulla kädellä koomisia tilanteita, juonittelua, salaisuuksia ja paljastuksia. Romantiikkaa myös. Pidin todella paljon siitä, etteivät Rose ja Wren ole mitään kainoja punastelijoita, vaan hurmaavan suorasukaisia. Yleensäottaen en ole mikään poliittisten juonittelujen ihailija, mutta tässä tämä poliittinen puoli on sen verran pienessä osassa, että jaksoin olla kiinnostunut siitäkin.

Tarina vie mukanaan todella hyvin ja melkein aloin kuunnella sarjan seuraavaa osaa englanniksi, sillä sen verran kutkuttavaan kohtaan tämä osa loppuu.

maanantai 11. maaliskuuta 2024

Hevospojat

Johan Ehn: Hevospojat
Otava 2024, 349s.
Suom. Sirje Niitepõld

 

Olen erittäin iloinen, että päätin lukea Johan Ehnin Hevospojat. Kuten olen joskus aiemminkin kertonut, en ole milloinkaan ollut erityisen kiinnostunut hevosista ja kirjan nimen perusteella oletin, että tämä olisi hyvinkin heppaisa teos. Kyllä tässä hevosiakin on ja niillä sekä ratsastamisella tärkeä rooli tarinassa.

Anton työskentelee vanhusten kotipalvelussa (tässä kyllä puhutaan vanhusten palvelutalosta, mutta minusta tämä vaikuttaa enemmän kotipalvelulta, joten röyhkeästi käytän sitä termiä). Eräs asiakkaista asuu isossa ja kauniissa asunnossa, mutta viettää kaiken aikansa asuntonsa keittiössä. Tämä asiakas, Alexander Kovac, ei puhu vaan kommunikoi kopauttelemalla kävelykepillään lattiaa. Anton pyrkii tekemään Alexanderin elämästä keittiössä mahdollisimman sujuvaa - ja hygieenistä, sillä Alexander hoitaa myös vessa-asioinnit ja kylpemisen hankalasti keittiössään. 

Kirjan kerronta kulkee kahdessa aikatasossa. Nykyajassa seurataan Antonin elämää ja menneisyydessä Alexanderin vaiheita 1920-luvulta alkaen, jolloin hän karkasi tsekkoslovakialaisesta lastenkodista yhdessä toisen pojan kanssa ja liittyi sirkukseen. Hevoset ovat vahvasti läsnä molemmissa tarinalinjoissa, niin myös ystävyys ja rakkaus. 

Pidin Hevospojista todella paljon. Erityisen paljon nautin Alexanderin ja Janekin osuuksista, vaikka toki ymmärränkin että sirkuselämä näyttäytyy todennäköisesti tässäkin kirjassa romantisoituna. Joka tapauksessa tarinankerronta on sulavaa ja vaihtelut aikakausien välillä ovat tasapainoisia. Kirjan lopussa on pieni käänne, jonka olisin toivonut yllättävän enemmän.

Hevospoikia voi suositella ainakin ysiluokkalaisille ja sitä vanhemmille.

torstai 7. maaliskuuta 2024

Yksinpeli

Alice Oseman: Yksinpeli
Tammi 2023, 382s.
Suom. Viia Viitanen

 

Alice Oseman on tunnetuin Heartstopper-sarjakuvistaan. Olen kuitenkin pitänyt myös näistä hänen romaaneistaan ja ilahduin, kun Tammi julkaisi viime syksynä suomeksi Yksinpelin. Aivan kirjan alussa on kirjailijalta viesti, jossa hän kertoo muokanneensa alunperin 2012 ilmestynyttä tarinaa vuonna 2020, vastaamaan paremmin Heartstoppereiden linjaa. Muokkauksista huolimatta Yksinpeli on synkempi ja ikään kuin toivottomampi, kuin sarjakuvat. 

Yksinpelin päähenkilö on Heartstoppereista tutun Charlien sisko Tori. Hän on melko synkkämielinen pessimisti, sellainen emohenkinen nuori, joka tosiaan näkee kaikessa ankeutta ja turhuutta. Vielä edellisvuonna Torilla on ollut läheisiä ystäviä, mutta nyt asiat ovat muuttuneet ja hän on koulussa pääasiassa yksikseen. Koulussa alkaa kuitenkin tapahtua omituisia juttuja. Ensin joku härkkii aamunavausta ja yhdessä vaiheessa koulun radiosta soi non-stoppina Final Countdown. Näihin tempauksiin liittyy Solitaire-niminen blogi, jonka ylläpitäjän henkilöllisyys on kaikille arvoitus. Vähitellen Solitairen tempaukset muuttuvat isommiksi ja uhkaavammiksikin. Torista alkaa tuntua, että Solitairella ja hänen teoillaan on jokin yhteys häneen.

Yksinpeli on tosiaan synkkä. Pitäisi varmasti keksiä toinen adjektiivi tähän, että en toistaisi koko ajan samaa, mutta tuo nyt on kuvaavin, joten mennään sillä. Tori on ahdistunut ja yksinäinen, eikä hänen kotitilanteensa ole helppo, koska huoli Charliesta on vahvasti läsnä kaiken aikaa. Mikään hilpeä kirja Yksinpeli ei todellakaan ole. Jotain valonpilkahduksiakin Torin elämässä on, mutta ehkä hän ei uskalla myöntää niiden olemassaoloa edes itselleen.

Yksinpelin alussa on sisältövaroituksia. Suhtaudun niihin vähän ristiriitaisesti. Toisaalta on hyvä, että lukija on jossain määrin tietoinen, mitä mahdollisesti triggeröiviä aiheita kirja käsittelee, mutta missä menee varoitusten raja? Etenkin englanninkielisessä viihteellisessä kirjallisuudessa on jo hyvinkin pitkiä sisältövaroituksia, joissa varoitetaan paitsi raakuuksista ja itsemurhayrityksistä, myös esimerkiksi raskauskuvauksista. Ymmärrän, että jotakin raskauskuvaukset voivat ahdistaa, mutta pitääkö ihan kaikki mainita erikseen? Minä ahdistun lukiessa, jos pieni lapsia kohdellaan kaltoin tai jos koko ajan on pimeää. Ekasta voisikin olla varoitus, mutta pimeästä ei sentään... Toivon, että näiden sisältövaroitusten kanssa pysytään suomenkielisessä kirjallisuudessa maltillisina.

maanantai 4. maaliskuuta 2024

Heartbreak boys

Simon James Green: Hearbreak boys
Otava 2024, 394s.
Suom. Lotta Sonninen

 

En ole hetkeen nauranut minkään kirjan parissa niin paljon, kuin Heartbreak boyssia lukiessa. :D
Kirjan alkuasetelma ei kyllä lupaa ihan hilpeintä mahdollista tarinaa. Koulun päättäjäistansseissa käy ilmi - tanssiaisten kuninkaallisia kruunatessa - että Jackin että Naten poikaystävät ovat pettäneet heitä, keskenään. Tilanne on tietysti ihan hirveä. Vielä ikään kuin suolana haavoihin nämä ex-poikaystävät pistävät pystyyn sometilin, jolla hehkuttavat upeaa, tuoretta rakkauttaan. Nate saattaisi antaa asian olla ja surra kohtaloaan itsekseen, mutta Jack ei sellaiseen alistu. Hän puhuu Naten ympäri ja he perustavat oman yhteisen tilin, @heartbreakboys, jolla aikovat näyttää, että kesäloma voi olla aivan mielettömän mahtava ja upea, vaikka olisikin tullut jätetyksi. Koko koulun nähden. Naten vanhemmat ovat vuokranneet asuntoauton, joten Jack liittyy lomaseurueeseen ja laskelmoitu somettaminen voi alkaa.

Tarinaa kerrotaan vuorotellen Naten ja Jackin näkökulmasta ja luvut ovat melko lyhyitä. Lotta Sonnisen suomennos toimii mahtavasti ja kirjan dialogit ovatkin aivan huikeita! Yksi lempikohtauksistani sisältää lammen ja itse tehtyjä lauttoja.

Tiedän, että kirjalle annettuja kehuja pitäisi pystyä perustelemaan, mutta pelkään että perustellessa tulisin paljastaneeksi liikaa kirjan sisällöstä. Mutta ainakin se dialogi on vertaansa vailla! Lisäksi Nate ja Jack ovat niin erilaisia persoonia, että jo siitä syntyy vaikka kuinka paljon komiikkaa - tahallista ja tahatonta. 

Jos tälle jotakin moitteita olisi pakko antaa, niin päähenkilöt tuntuivat vanhemmilta, kuin 16-ikävuotta antaa olettaa. Mutta eihän se ole sinänsä huono juttu, osittain vain tuntui siltä, että käsillä on "isompien jutut".

Mutta jos kaipaat nopeaa, helppoa, viihdyttävää luettavaa, joka saa naaman pysyvään virneeseen ainakin vähäksi aikaa, kannattaa hankkia tämä kirja luettavaksi mitä pikimmin!

maanantai 26. helmikuuta 2024

Lightfall: Viimeinen liekki

Tim Probert: Lightfall, kirja 1
Viimeinen liekki
WSOY 2024, 247s.
Suom. Kati Valli

Lightfall-sarjakuvasarjan ensimmäisessä osassa on aivan kaikki kohdallaan!
Piirrostyyli on todella hienoa ja se pääsee oikeuksiinsa nelivärikuvituksessa. Värimaailma on kaunis ja tukee osaltaan tarinaa luontevasti. Viimeinen liekki on sarjan ensimmäinen osa, mutta se ei silti jää pelkäksi pohjustukseksi. Totta kai tässä jää paljon asioita aivan auki ja jatkoa jää odottamaan, mutta runsas sivumääräkin kertoo siitä, että kyseessä on myös omilla jaloillaan seisova sarjakuva-albumi. Erityisen hienoa on se, että tämä on suomennettu! Suomeksi ilmestyy todella vähän laadukasta sarjakuvaa, lapsille ja nuorille suunnatuista sarjakuvaromaaneista nyt puhumattakaan. Vaikka tässä fantasiaseikkailussa on myös taisteluita, sopii se sisältönsä puolesta vallan hyvin jo alakoululaisille.

Bea asuu adoptioisoisänsä kanssa syrjäisessä mökissä. Isoisä on tunnettu velhontaidoistaan ja Beakin tietää liemiin ja tinktuuroihin tarvittavista ainesosista yhtä ja toista. Eräällä raaka-aineidenkeruureissullaan Bea kohtaa Cadin. Galduureiden uskotaan kuolleen sukupuuuttoon, mutta Cad on ilmielävä galduuri, todennäköisesti viimeinen lajiaan. Sattumalta Cad on matkalla Bean isoisän luo, mutta kotimökki osoittautuukin tyhjäksi. Isoisä on lähtenyt suorittamaan jotakin tehtävää. Bea ja Cad lähtevät jäljittämään isoisää ja suuri osa kirjasta kertookin Bean ja Cadin pitkästä vaelluksesta ja niistä sattumuksista, joita heidän kohdalleen osuu.

Tykkäsin ihan älyttömästi sekä Beasta että Cadista. Cad on tuommoinen etäisesti sammakkoeläintä muistuttava hujoppi, joka on loputtoman innostunut, kiinnostunut ja positiivinen. Bea saa ahdistuskohtauksia, eikä hänellä tahdo usko riittää kaikkien vastoinkäymisten edessä.

Toivon, että sarjan seuraavat osat ilmestyvät suomeksi pian, mutta niitä odotellessa taidan lukea tähän mennessä ilmestyneet osat englanniksi.

perjantai 23. helmikuuta 2024

Nothing can possibly go wrong

Prudence Shen: Nothing can possibly go wrong
Pan Macmillan 2023, 280s
Piirrokset: Faith Erin Hicks

 

Käytän tässä varmasti vähän väärää sanastoa, kun ei tuo yhdysvaltojen oppilaskuntatoiminta ole mulle tuttua senkään vertaa kuin kotimainen. Tässä sarjakuva-albumissa jonkun sortin oppilaskunnan puheenjohtajan tai vastaavan vaalit ovat tulossa. Samainen henkilö saa päättää, mihin käytetään X määrä rahaa. Cheerleaderit haluaisivat uudet esiintymisasut, robottikerholaiset taas haluaisivat käyttää rahan omaan toimintaansa. Niinpä robottikerhoaktiivi Nate asettuu ehdokkaaksi ja cheerleaderit nimittävät omaksi ehdokkaakseen poikien korsipallojoukkueen kapteenin Charlien, joka ei todellakaan ole kiinnostunut kyseisestä hommasta. Nate ja Charlie asuvat naapureina ja ovat vuosia aiemmin olleet jonkin sortin kavereita. Tässä vaalihötäkässä heidän on lopulta pakko olla tekemisissä toistensa kanssa.

Pidin tästä sarjakuva-albumista erityisesti siksi, että kerrankin nuorille suunnatun tarinan keskiössä ei ollut romanssi. Tässä pyöritään nimenomaan ystävyyden ja yhteistyön tarpeellisuuden ympärillä - ja taistelurobottien myös!

Faith Erin Hicksin piirrostyyli miellyttää mun silmää ja tässä albumissä pääsee ihailemaan myös sitä, kuinka Hicks kuvaa vauhtia. (Paljastus: taitavasti :D)

Nothing can possibly go wrong sopii vinkattavaksi noin kutosluokkalaisista ylöspäin.